Cajón del Maipo

Onneksi siskot aina silloin tällöin muistuttaa, että kuulumisia ois kiva kuulla. Mikäpäs siinä! Viikot kuluu aika hurjaa tahtia, kun arki vihdoin alkoi ihan tosissaan. En enää eksy yliopistolla ja hyvin hitaasti alan myös erottaa chileläisten "espanjasta" sanoja... No ei, kielen kanssa menee pikkuhiljaa paremmin. Vaihtareiden kesken jauhetaan rikkinäistä espanjaa ja kotonakin se alkaa vähän syrjäyttää saksaa. Jotkut proffat puhuu ihanan selkeästi ja joidenkin puhe taas menee iloisesti ohitse.

Kävin Santiagossa tutustumassa hyvin erilaiseen elämäntyyliin muutama viikko sitten. Moikkasin mun Itävallan vaihtarikaveria Martinaa, jonka olin nähnyt viimeksi seitsemisen vuotta sitten. Santiagossa oli siistiä ja modernia, kerrostalojen aulassa oli respa ja perulainen kodinhoitaja teki hyvää ruokaa. Juhlittiin Martinan synttäreitä ja nähtiin myös toista Itävalta-vaihtaria Yoselinia. On se maailma loppujen lopuksi aika pieni paikka - kolmas täällä näkemäni suomalainen tuli vastaan juurikin näillä synttäreillä...

Toisen viikonlopun vietin Maipon kanionilla Santiagon eteläpuolella eräillen! Meitä lähti vajaa 20 vaihtaria reissuun. Matkan piti olla kohtuullisen lyhyt, mutta seitsemän tunnin säätämisen jälkeen päästiin perille pimeyteen etsimään aiemmin saapuneita kavereita metsästä hatarien GPS-koordinaattien perusteella. Vaellettiin aika rajujakin reittejä rinkat selässä. Eräelämä oli kivaa, ja teltassa tuli hyvin uni.



Lounasretkellä saksalaisen Elenan kanssa Las Lagunillasissa. Meille kerrottiin turreinfosta, että noin neljän tunnin kävelymatkan varrella olisi joki, ja perillä pääsisi uimaan laguuniin. Noudatettiin kiltisti ohjeita (paitsi ei kävelty vaan liftattiin, huh), mutta lopulta löydettiin itsemme laskettelukeskuksesta. Eikä tämä loppukesä ollut ehkä mitään kuuminta sesonkia... Periltä löytyi kuitenkin onneksi edes vuori, jonne kiivetä. Paikalliset ovat äärimmäisen vieraanvaraisia ja avuliaita - oltiin päivän aikana neljän tytön porukalla neljässä kyydissä. Viimeisin niistä tarjosi laskettelukeskuksessa myös vähän ruokaa ja lopulta kyydin Santiagon metrolle asti. Ihania tyyppejä.













Innokkaat liftarit lava-auton kyydissä serpentiinitiellä.















Ostettiin kohtalaisen spontaanisti vaihtariporukalla lennot Etelä-Chileen kolmen päivän varotusajalla. Koulussa on Semana Mechona, joku fuksiviikko, jolloin opetusta ei ole 11.30 jälkeen. Lähdetään siis kymmeneksi päiväksi seikkailemaan Patagonian lumoaviin maisemiin norjalaisen, ruotsalaisen, saksalaisen, ranskalaisen ja espanjalaisen kanssa! Nyt on hienoinen kiire, kun päivän aikana on kaksi koetta ja koulua puoli yhdeksään asti, pitäisi shoppailla loputkin vaellustarvikkeet ja illalla Argentiina-Chile -fudismatsi sekä grillailut kotosalla. Mutta mikäs tässä. Palaillaan huhtikuussa reissun jälkeen!

Kotiutuminen vauhdissa

Reilu kaksi viikkoa oon nyt ihmetellyt elämää maapallon toisella puolella Chilessä, ja varsin hyvältä vaikuttaa. Alkuun kaikki tuntui vähän kummalliselta ja arveluttavalta, mutta kaikkeen tottuu. Tuntuu lähes normaalilta maksaa 50 sentin bussimatka joka kerta erikseen käteisellä, väistellä kaduilla toinen toistaan herttaisempia koiria ja jopa kaataa vedenkeittimestä kiehuvaa vettä pyykkikoneeseen.

Vierastin tätä kaupunkia aluksi hitusen. Jatkuvasti kehoitetaan varomaan ryöväreitä, taskuvarkaita ja ihmisiä yleensäkin – etenkin vaaleana gringana eli ulkkarina. Kaduilla on sairaasti roskaa ja haisee pissa. Kissat ja ötökät chillailee iloisesti vihanneskojuissa, samat myynnissä olevat kalat ja lihat on siinä auringon paahteessa koko päivän. Hui, sanoo toisenlaiseen hygieniatasoon tottunut länsimaalainen. Onneksi tuo vaihe ei kuitenkaan kestänyt kauaa, vaan nyt pää filtteröi roskat pois, ja nään vain tän kaupungin kauneuden ja persoonallisuuden. Ja tykkään ihan kauhean paljon! Valparaíso on aivan sairaan valloittava paikka kaikessa rosoisuudessaan. Paljon katutaidetta, värikkäitä taloja ja rento taiteellinen meininki. Tän postauksen kuvat ei ihan paljasta vielä parhaita puolia, mutta lisää fotoja tulee kyllä!

Bussimatkalla Valpoon sain ekan kaverini! Mulla on takana kaksi vuotta espanjan opiskelua yliopistolla, enkä koskaan ollut käyttänyt kieltä oikeassa elämässä. Kälätettiinpä sitten kuitenkin kanssa kaksi tuntia Samuelin kanssa, molemmat hitusen rikkinäisellä espanjalla. Hän oli kiertänyt Etelä-Amerikkaa puoli vuotta ja kertoi seikkailuistaan tarinoita, joita kuuntelin äärimmäisen inspiroituneena silmät pyöreinä.

Eka päivä oli aika pitkä. Pääsin perille hostelliin, kierreltiin Samuelin kanssa kaupunkia ja illalla menin istuskelemaan vaihtareiden kanssa. Olin varmaan kohtuullisen jäätävä jetlagissani ja alkeellisella espanjan taidollani, mutta sain siitäkin huolimatta kavereita - jee! Ekan viikonlopun turreilin saksalaisten hostellikavereiden kanssa ja pörräsin ympäriinsä innoissani.

Kämppä löytyi äärimmäisen nopeasti paikalliselta nettisivulta, jossa vuokrataan huoneita (compartodepto.cl; suosittelen lämpimästi!) jaetuissa asunnoissa, jotka on tosi yleinen asumismuoto täällä. Kävin katsomassa ainoastaan yhtä kämppää, ja sen otin hetken pohdittuani. Vuokra 165 000 CLP ≈ 240 €, sijainti keskustassa, iso huone kivassa kämpässä. Jaan keittiön, olkkarin ja ihanan parvekkeen chileläis-saksalaisen 35-vuotiaan Pedron, välillä hänen 14-v. tyttärensä ja myöhemmin saapuvan chileläisen opiskelijatytön kanssa. Ja tärkeää: täällä asuu myös kissa nimeltä Lulú. Alakerrassa on Pedron omistama opiskelijakommuuni, jossa asuu kivoja saksalaisia ja chileläisiä. Kaksi saksalaista tyttöä on mun kanssa samassa koulussa, ja niiden kanssa tuleekin hengattua aika paljon. Tulin siis näköjään tänne Chileen asti oppimaan saksaa...

Ensimmäiset kaksi viikkoa kului espanjan intensiivikurssilla pääasiassa ranskalaisten ja saksalaisten seassa. Kurssi ei ollut kovin hankala, mutta puhumiseen onneksi tuli sikana rutiinia ja tutustui hyvin ihmisiin, joten nyt meillä onkin jo hauska porukka kasassa täynnä samanhenkisiä ihmisiä. Eiköhän tällä jengillä keksitä vaikka mitä hauskuuksia seuraavaksi puoleksi vuodeksi!