Vaihtarin elämää

Olin lukiovaihdossa Itävallassa yläasteen jälkeen 2010-11. Vaikka yliopistovaihto on kokemuksena ihan tosi erilainen, on aika hauskaa vertailla näitä vaihtoja ja omia reaktioja asioihin keskenään. Ennen lähtöä kaikilla vaihtareilla oli AFS:n järjestämät koulutukset muun muassa kulttuurishokin käsittelystä ja sopeutumisprosessista vieraaseen kulttuuriin ja maahan. Kävin kokemassa itse vaihtovuoden ilot ja surut, minkä jälkeen jauhoin viitisen vuotta samoista aiheista Suomessa oleville vaihtareille vapaaehtoisena orientaatioleireillä.

Teoria on siis tuttua, ja nyt voin täällä ollessani koittaa observoida fiiliksiäni vähän objektiivisemmastakin näkökulmasta. Tähän mennessä täytyy sanoa, että onpa ihanaa, kun elämä 22-vuotiaana on paljon helpompaa kuin 16-vuotiaana. Asioilla on tapana järjestyä. Juuri yläasteen päättäneellä ujolla Lindalla ei taas ollut ihan pienen elämän helpoimpia kuukausia, kun ekan isäntäperheen kanssa oli vaikeaa, ja sai tuntea olevansa aivan ypöyksin suuressa maailmassa. Piti kerrankin asettaa oma etunsa edelle ja aiheuttaa ikävä konflikti päättämällä vaihtaa perhettä puolessa välissä vuotta. Olipa muuten vallan mainio päätös!

Host-siskon kanssa Itävallan keväästä nauttimassa kuutisen vuotta sitten.

Yliopistovaihdossa ei usein välttämättä pääse sukeltamaan hirvittävän syvälle paikalliseen kulttuuriin, kun ei asu isäntäperheessä ja suuri osa kavereista on myöskin vaihto-opiskelijoita. Mä asun kolmen chileläisen kanssa ja nään täällä jopa vähän paikallista perhe-elämää, mutta ei tässä ole mitenkään motiivina sulautua perheeseen. Asun täällä, puhun espanjaa ja mukamas yritän omaksua paikallisia tapoja, mutta tosiasiassa hengailen pääasiassa eurooppalaisten vaihtareiden kanssa ja en valitettavasti pääse eroon suomalaisesta jäätävästä perusluonteestani.

Opin chileläisiä slangisanoja ja osaan toimia arkitilanteissa täällä möhläilemättä ihan kauheasti. Näen käytännössä ainoastaan tämän usein AFS:nkin orientaatioissa esimerkkinä käytetyn kulttuurijäävuoren merenpinnalla olevan huipun. En kuitenkaan pääse tutustumaan aidosti paikalliseen ajatusmaailmaan ja perusluonteeseen ilman chileläisiä kontakteja ja tuntematta historiaa tarkemmin. Täytyy aktivoitua paikallisten kavereiden etsimisessä - aika kuluu nopeasti!

Toistaiseksi oon siis selvinnyt ihan ilman villimpiä shokkeja tai koti-ikävää. Kuuluu tasaisen hyvää, ja Chile on ihana. En mä täällä loppuelämääni haluaisi asua, mutta kyllä täällä on hyvä olla avartamassa maailmaansa. Yksi lukukausi on myös oikeasti tosi lyhyt aika. Tajusin yks päivä, että on kulunut jo melkein kaksi kuukautta, ja kaikki tuntuu yhä olevan vasta ihan alussa. Jäljellä 2,5 kuukautta yliopistoa Valpossa, minkä jälkeen rinkka selkään ja reissuun vajaaksi kahdeksi kuukaudeksi. Tässähän tulee ihan ressi, kun ei ehkä ehdi tehdä kaikkea, mitä tahtois! Kun joku väitti, että pitäis opiskellakin?!

Espanjan kanssa mua vähän turhauttaa, kun nähkääs en osaa sitä täydellisesti heti tänne saavuttuani... Vertailen itseäni ranskalaisiin, jotka oppii tän kielen valtavan nopeasti. Tietty suomalaisena en oo sinänsä etulyöntiasemassa, kun ei oo suomi ja espanja ihan hirveen läheistä sukua. Oon kuullut myös aika paljon kommenttia mun Suomi-aksentistani. Viimeksi meidän sohvasurffausisäntä sanoi, että muiden espanjat on ns. neutraaleja, mutta mun espanja on Espanjan espanjaa. Et joo, ei taida olla tarttunut Chilen espanja ihan vielä, haha. :D Kai tämä tästä pikkuhiljaa, ainakin opin kemian sanastoa espanjaksi...